Intranet|Työhuone

Tapahtumasäännöt

Showtanssissa otetaan vaikutteita monista eri tanssilajeista, pääpainon ollessa jazz-, disco- ja streettanssissa. Yksi tanssilaji ei saa kokonaisvaltaisesti hallita esitystä. Myös akrobaattisia elementtejä voi olla sisällytettynä koreografiaan. Keskeisiä asioita ovat show ja esiintyminen – esityksellä on jokin teema tai idea. Itse tanssissa huomionarvoista on liikkeen jatkuvuus, tekniikka, tarkkuus ja selkeys.

Ryhmät voivat esittää ohjelmansa valitsemansa musiikin tahtiin yhdistellen omalla persoonallisella tavalla kaikkia tanssin lajeja. Ryhmäshowtanssissa ei sallita kilpa-aerobicohjelmia.

Ikäsarjat
- 7-11 v. (vuosina 2005-2001 syntyneet)
- 12-15 v. (vuosina 2000-1997 syntyneet)
- yli 16 v. (vuonna 1996 ja aikaisemmin syntyneet)
Showtanssitapahtumassa enintään 1/3 joukkueen jäsenistä saa olla ikäryhmäänsä nuorempia tai vanhempia.
Ryhmässä tulee olla vähintään 3 esiintyjää.

Osallistujia ei vakuuteta järjestäjän toimesta. Saman ohjelman voi tapahtumassa esittää vain kerran.
Ohjelmalla tulee olla nimi. Jokaisesta ohjelmasta veloitetaan osallistumismaksu. Ryhmä voi osallistua tapahtumaan vain yhdellä ohjelmalla/sarja. Ohjelman kesto on enintään 4 min.

Ohjelman musiikki on vapaavalintainen. Musiikki tulee olla tallennettu cd-levylle, jossa ei ole muita kappaleita. Cd- levystä ja cd- kotelosta tulee käydä ilmi seura, ryhmä, ohjelman nimi ja ikäsarja selvästi merkittyinä. Tiedot myös sisääntulosta ja poistumisesta.

Esiintymisasu on vapaavalintainen.

Lavasteina, välineinä ja rekvisiittana saa käyttää kaikkea, minkä ryhmä voi tuoda lavalle sisääntulon aikana ja viedä mennessään poistuessaan lavalta. Rekvisiitta, lavastus, hiusvärit tai body paint ei saa liata esiintymisaluetta eikä esiintymisasusta saa irrota lavalle mitään.

Esiintymisalueen koko on 8,5 m x 7 m.
Lavalta alas katsomoon on neljä porrasta koko lavan leveydeltä, joita voi halutessaan hyödyntää koreografiassa. kts. kuva alla.

Järjestäjä tarjoaa ryhmälle mahdollisuuden tutustua tapahtumapäivänä esiintymisalueeseen (4 min/ ryhmä).

Kunniamainintojen jako tapahtuu tapahtuman päätteeksi.

Kunniamainintoja jaetaan ideasta, ilmaisusta, kokonaisuudesta ja tekniikasta.

Show Your Dance by Cailap -ryhmäshowtanssitapahtuman arviointiperusteet:
*Idea
-persoonallisuus
-luovuus
-kantaako idea koko ohjelman alusta loppuun asti
-ikätasolle sopivuus
-puvustus

*Ilmaisu
-tanssijoiden kyky ja uskallus ilmaista koreografiaa
-koko ryhmän eläytyminen suoritukseen
-varma ja sujuva suoritus

*Kokonaisuus
-tilan käyttö
-liikkeiden yhdenaikaisuus ja samankaltaisuus tanssijoiden kesken
-ryhmän jäsenten tasavertaisuus koreografiassa
-mieleenpainuva koreografia
-koreografian ja musiikin sopivuus ryhmälle/ikäryhmälle
-liikkeiden sopivuus musiikkiin
-vaihtelevuus ja omaperäisyys
-vaaka- ja pystysuuntainen liikkuminen

*Tekniikka
-tanssityylin monipuolinen toteutus
-liikkeiden vaikeusaste
-taito suorittaa liikkeet oikealla tekniikalla
-ryhti ja kehonhallinta