Lahjan Tyttöjen päivitetty tiedote koronaviruksesta 20.3.2020   

20.3.2020

 

Lahjan Tyttöjen harrastus- ja valmennustoiminta on keskeytetty ainakin 13.4. asti varotoimenpiteenä koronaviruksen leviämisen estämiseksi. 

 

Seuraamme koronavirusepidemiatilanteen kehittymistä sekä viranomaisten suosituksia ja määräyksiä jatkuvasti. Viestimme uusista päätöksistä ja linjauksista tarvittaessa, viimeistään kuitenkin 8.4.2020.

 

Harrastustoiminnan kautta pyritään mahdollisuuksien mukaan ja tilanteen sen salliessa jatkamaan toukokuun loppuun / kesäkuun alkuun, ja mahdollisesti järjestämään kevätjuhlan kesäkuun alussa.
 

Päivitetty versio Lahjan Tyttöjen ohjeistuksesta tilannetta koskien löytyy nettisivuilta uutisten alta, osoitteesta www.lahjantytot.fi

 

Harrastustuntien ja valmennustoiminnan tauon aikana jaamme kaiken ikäisille sopiva liikuntavinkkejä kotona tehtäväksi. Vinkit jaetaan Lahjan Tyttöjen Facebookissa ja Instagramissa sekä ensi viikolla avautuvalla Lahjan Tyttöjen Youtube-tilillä. Linkki Youtube-tilille tulee löytymään Facebook-postauksista ja Lahjan Tyttöjen nettisivuilta.

Valmennusryhmien valmennus toteutetaan kotiharjoitusohjelmien avulla.

 

 Naisten ja junioreiden seurayhteistyöjoukkueiden tilanteesta päätetään ja tullaan tiedottamaan joukkueille erikseen.



Harraste- ja valmennuskauden yllättävä keskeytyminen tuo meidät kaikki uusien haasteiden eteen. Lahjan Tytöt on joutunut perumaan molemmat kevään suuret kilpailut (Show Your Dance by Cailap &  Elastic Cup) ja kevätjuhlankin järjestäminen on vielä epävarmaa. Näiden tapahtumien väliin jääminen on seuralle taloudellisesti todella iso tappio. Haaste voidaan kuitenkin voittaa yhdessä - lähde sinäkin mukaan tukemaan meidän seuraa!

Kaikki halukkaat voivat tukea Lahjan Tyttöjä ostamalla arpoja nettisivujen kautta: https://www.lahjantytot.fi/lahjan-tytot/tue-meita/lahjan-tyttojen-arpa/tilauslomake/. Arvat laskutetaan sähköpostitse tilauksen jälkeen ja noudetaan erikseen ilmoitettuna aikana. Lyhty-arpajaisista on mahdollista voittaa upeita palkintoja!  Päävoittoina on esimerkiksi henkilöautoja ja veneitä. Muita upeita voittoja on yli 145 000 kpl – voittojen yhteisarvo on yli 2,5 miljoonaa euroa!

Voit myös tukea Lahjan Tyttöjä maksamalla Lahjan Tyttöjen kannatusjäsenmaksun. Maksu  on 20€ / 50€ / 100€ / haluamasi summa oman valintasi mukaan. Kannatusjäseneksi voi ryhtyä kuka tahansa Lahjan Tyttöjen toiminnan tukemisesta kiinnostunut yksityinen henkilö, yritys tai yhteisö. Kannatusjäsenmaksu on voimassa kalenterivuoden. Kaikille kannatusjäsenmaksun maksaneille lähetetään Lahjan Tyttöjen Lahjakas-lehti keväisin. Maksajan suostumuksella kannatusjäsenmaksun maksaneiden nimet lisätään Lahjan Tyttöjen nettisivuille  ja mainitaan sosiaalisessa mediassa. 

 

Poikkeuslaatuinen tilanne tuo meidät kaikki uuden eteen ja haluamme lähettää kaikille positiivista energiaa tuleviin viikkoihin. Pahoittelemme osaltamme tilanteen aiheuttamia muutoksia ja pyrimme toiminnallamme mahdollistamaan harjoittelun ilman terveyteen kohdistuvaa riskiä. Pidetään kuitenkin yhdessä yllä liikunnan iloa, tällä hetkellä kotitreenien ja ulkoilun keinoin!


Lisätiedot:  saara.kuusinen@lahjantytot.fi


Kaikki tiedotteet löydät täältä.