Vapaaoppilaspaikka

Vapaaoppilaspaikka

Lahjan Tytöt on mukana Turun kaupungin hallinnoimassa hankkeessa, joka on saanut opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusta 7-15-vuotiaiden vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen vuonna 2020. 

Tavoitteena on mahdollistaa ja tukea vähävaraisten perheiden lasten voimistelu- tai tanssiharrastusta Lahjan Tytöissä sekä mahdollistaa lapsen harrastamisen jatkumisen seurassa myös silloin, kun se perheen taloudellisen tilanteen vuoksi on vaikeaa. 

Tukea myönnetään harrastus- ja kausimaksuihin, jäsenmaksut eivät kuulu tuen piiriin. Tukea voi hakea maksimissaan 75% kuluvan kauden maksuista, jolloin tuen lisäksi maksettavaksi jää aina vähintään 25%:n omavastuuosuus sekä seuran jäsenmaksu. 


Tuen hakeminen

Tukea voi hakea ympärivuotisesti, mutta ei takautuvasti. Tukea haetaan kirjallisella vapaamuotoisella hakemuksella, joka lähetetään s-postilla osoitteeseen kristiina.viikari@lahjantytot.fi. Kevään tukihakemukset tulee lähettää 23.1. mennessä, ja syyskauden hakemukset 15.8. mennessä. Kevään harrastus- ja kausimaksuja koskevat hakemukset käsitellään tammikuun loppuun mennessä ja syksyn 2020 hakemukset elokuun loppuun mennessä. 

Rahaa ei makseta suoraan tukea hakeneille jäsenille/perheille, vaan kaikki tuki kohdistuu harrastamisen kuluihin seurassa. Myönnetty tuki ei oikeuta tukeen seuraavalla kaudella, vaan tukea on haettava uudelleen. 

Kaikki hakemuksissa annettavat tiedot ovat luottamuksellisia. Seurassamme hakemuksia käsittelee vain valmennuspäällikkö, toiminnanjohtaja ja puheenjohtaja, jotka ovat salassapitovelvollisuuden alaisia. He päättävät ja esittävät jaettavia tukia seuran johtokunnalle. Seuran johtokunta hyväksyy tuet kokouksissaan. Hakijan nimeä tai muita tunnistetietoja ei välitetä edes johtokunnalle. 

Tukea jaetaan varojen puitteissa harkinnanvaraisesti ja tapauskohtaisesti, siten että mahdollisimman montaa harrastajaa pystytään tukemaan. 

Tuen myöntämisen kriteerit perustuvat pienituloisuuden määritelmään. 


Hakemuksen sisältö
 

Hakemuksesta tulee käydä ilmi seuraavat tiedot: 

- Nimi
- Joukkue tai harrastusryhmä 
- Vanhemman/huoltajan nimi 
- Perheen koko 
- Lahjan Tytöissä harrastavien lasten määrä 
- Lyhyt kuvaus perheen tilanteesta 
- Arvio kausimaksujen määrästä (hakuhetkestä kauden loppuun) 
- Haettava summa (max. 75% tulevista kausimaksuista) 
- Sevitys vanhempien/huoltajien bruttotuloista ja selvitys maksettavista tuista (toimeentulo- tai kodinhoitotuesta, opiskelutuesta, työttömyyskorvauksesta, tms)