Kesäleiri Taivassalon Tippsundissa

Perinteinen Lahjan Tyttöjen kesäleiri järjestetään kesällä su 19.6.-ke 22.6.2022. Kesäleiri on suunnattu 2014-2008 -syntyneille. Leirillä lapset ja nuoret jaetaan eri ikäryhmiin.

Leirille lähdetään sunnuntaina noin klo 16 ja leiri päättyy vanhempainiltaan keskiviikkona klo 17.30-20. Vanhempainillan aikana vanhemmat saavat tutustua leiripaikkaan sekä osallistua leikkimieliseen liikunnalliseen ohjelmaan. Illan päätteeksi istuskelemme leirinuotiolla. Leiriläisille ei ole järjestetty yhteistä paluukyytiä, vaan leiriltä lähdetään kotiin vanhempien kyydeillä.

Leirin hinta on Lahjan Tyttöjen jäsenille ja OP Turun seudun asiakkaille 180€ ja ei-jäsenille 200€. Hinta sisältää bussikuljetuksen leiripaikalle, majoituksen, ruokailut sekä leiriohjelman. 

Leirillä yövytään useammassa eri mökissä. Pienempien leiriläisten mökeissä yöpyy tukena ja turvana joku leirin apuohjaajista. Leirillä mm. tanssitaan, temppuillaan, pelataan, uidaan, saunotaan, voimistellaan, leikitään, suunnistetaan ja vietetään aikaa yhdessä mm. leirinuotiolla.
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠
Tule sinäkin mukaan ikimuistoiselle Lahjan Tyttöjen kesäleirille!


Kesäleirin peruutusehdot:
Osallistumisen voi peruuttaa maksutta 16.5. mennessä. Sairastapauksissa (tai esim. koronakaranteeni) myöhäisempi peruutus lääkärintodistuksella. 

Lisätiedot:
Siiri Saarinen
siiri.saarinen@lahjantytot.fi

Ilmoittautuminen:

Leirille mahtuu mukaan 40 ensimmäistä ilmoittautumisjärjestyksessä. Leirille voidaan ottaa mukaan myös jonotuspaikoilta, mikäli saamme lisää majoituspaikkoja tai paikkoja vapautuu. Leiripaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ilmoittauduthan pikaisesti!

Ilmoittautuminen alkaa pe 1.4.2022 klo 12.00. Ilmoittautuminen tapahtuu tästä linkistä!

Voit myös rekisteröityä jo valmiiksi Lahjan Tyttöjen MyClubiin (Hoikaa vastaava jäsentietopalvelu) tämän linkin kautta.

Jos luot uuden jäsentilin, ilmoittaudu harrastustoiminnan ryhmään.

Valmennusryhmien kesäleiri Taivassalon Tippsundissa

Kesällä 2022 järjestetään kesäkuun perinteisen leirin lisäksi valmennusryhmille kohdistetumpi leiri 2012-2006 -syntyneille voimistelijoille ja tanssijoille. Leirillä painotetaan leirielämysten lisäksi voimistelua ja tanssia tukevaa fysiikkaharjoittelua.

Leirillä on vielä paljon tilaa! Lue lisää alta ja ilmoittaudu mukaan.

Lisätiedot: Siiri Saarinen, siiri.saarinen@lahjantytot.fi



VALMENNUSRYHMIEN KESÄLEIRI TAIVASSALON TIPPSUNDISSA

ma 18.7. - ke 20.7.2022

Valmennusryhmien kesäleiri on suunnattu 2012-2006 -syntyneille. Leirille mahtuu mukaan 42 ensin ilmoittautunutta. Leirille voidaan ottaa mukaan myös jonotuspaikoilta, mikäli saamme lisää majoituspaikkoja tai paikkoja vapautuu. Leirin hinta on Lahjan Tyttöjen jäsenille ja OP Turun Seudun asiakkaille 180€ ja ei-jäsenille 200€. Hinta sisältää bussikuljetuksen leiripaikalle, majoituksen, ruokailut sekä leiriohjelman.

Luonnonkaunis Tippsund on merenrannalla sijaitseva leiripaikka, joka on Turun kaupungin omistama. Leirialueeseen kuuluu iso rakennus, jossa on ruokasali, keittiö ja wc:t. Tarvittaessa ruokasalia käytetään myös liikuntatilana. Rannan tuntumassa on saunarakennus.

Leirillä yövytään kuuden hengen mökeissä (sis. sähkö). Leirillä harjoitellaan monipuolisesti fysiikkaa ja eri urheilulajeja, uidaan, saunotaan, leikitään, pelataan ja vietetään aikaa yhdessä mm. leirinuotiolla.

Leirille lähdetään ma 18.7. aamulla ja leiri päättyy ke 20.7. klo 17.30-20 pidettävään vanhempainiltaan. Vanhempainillan aikana vanhemmat saavat tutustua leiripaikkaan sekä osallistua leikkimieliseen liikunnalliseen ohjelmaan. Illan päätteeksi istuskelemme leirinuotiolla. Leiriläisille ei ole järjestetty yhteistä paluukuljetusta, vaan he lähtevät vanhempien kyydillä kotiin.

Leiristä vastaa Siiri Saarinen ja Venla Saha. Muut ohjaajat ja apuohjaajat selviävät lähempänä leirin ajankohtaa. 

Lisätiedot: 

Siiri Saarinen, siiri.saarinen@lahjantytot.fi, p. 0440109980



Ilmoittautuminen alkaa pe 1.4.2022 klo 12.00. Ilmoittautuminen tapahtuu tästä linkistä 

Leiripaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittauduthan pikaisesti! Ilmoittautuneille lähetetään tarkemmat ohjeet kesäkuun aikana (mm. varusteluettelo ja informaatio lähtöpaikasta)