Joulunäytös 16.12.

"Welcome To the Movies!"
– Lahjan Tyttöjen joulunäytös tuttujen elokuvateemojen tahtiin
Lahjan Tyttöjen joulunäytös järjestetään la 16.12.2023 klo 17 Logomossa (Junakatu 9). Näytöksessä esiintyvät harrastusryhmät ja joukkueet.
Tarkemmat tiedot joulunäytöksestä ja kenraaliharjoituksista päivittyvät syksyn aikana.
Ovet aukeavat yleisölle klo 16.00 ja katsomoon pääsee noin klo 16.30 alkaen. Näytökseen saavutaan Logomon pääovesta. Narikkapalvelu maksaa 3,50€.
Näytöksen ajan kaikki ryhmät ja joukkueet ovat ohjaajan tai valmentajan kanssa heille varatussa paikassa. Vanhemmat saavat keskittyä ohjelmien seuraamiseen omilta paikoiltaan.
Näytökseen suositellaan saavuttavan julkisilla. Mikäli saavut omalla autolla, huomioithan, että parkkipaikkoja on myös Ratapihankadun puoleisella pysäköintialueella, josta pääsee kätevästi Logomolle siltaa pitkin. Pysäköinti on kaikilla Logomon pysäköintialueilla maksullinen.
Joulunäytöksen lipunmyynti aukeaa 16.11. klo 9.00. Otsa liput täältä: https://www.lippu.fi/artist/lahjantytot/
Alle 3-vuotiaat ilmaiseksi sylissä.
Näytös on loppuunmyyty ja myyntiin tulevia lippuja kannattaa kysellä esimerkiksi Facebookissa Laty kirppis -ryhmässä.