10.12.2020 Tiedote koskien Lahjan Tyttöjen valmennustoimintaa

11.12.2020

10.12.2020 Tiedote koskien Lahjan Tyttöjen valmennustoimintaa


Lasten ja nuorten valmennustoiminta jatkuu alta löytyvien ohjeiden mukaisesti.
Haluamme huomioida Varsinais-Suomen heikentyneen koronatilanteen ja myös osaltamme
varmistaa, että mahdollisimman monen joulu onnistuu suunnitellusti.

Heikentyneen koronatilanteen vuoksi Lahjan Tyttöjen valmennustoiminta siirretään
etäharjoitteluun viikoksi 51 (14.-23.12.). Joukkueiden vastuuvalmentajat infoavat joukkueita
siitä, miten kyseisen viikon harjoitukset toteutetaan hyödyntäen etäharjoittelua.
Etäharjoittelussa suositellaan yhteistreenejä joukkueiden välillä. Viikon 51 jälkeen suurin osa joukkueista siirtyy joululomille.


Huippu-urheilun harjoittelumahdollisuudet turvataan Olympiakomitean ohjeistuksen
mukaisesti. Heillä on mahdollisuus jatkaa harjoittelua yhteisesti, mutta harjoituksissa
pidetään huolta turvavälien pysymisestä ja esimerkiksi nostoja ja yhteistyöliikkeitä ei
harjoitella 14 - 23.12.2020 aikana.

Haluamme muistuttaa, että näissä poikkeusoloissa jokaisen perheen tilanne on erilainen ja
jokaisen perheen on hyvä miettiä omat toimintatapansa. Myös huippu-urheilijoille luodaan
tarvittaessa mahdollisuus suorittaa harjoitukset etänä, joten ole tästä rohkeasti yhteydessä
omaan vastuuvalmentajaan, niin jokaisen toiveet pystytään huomioimaan ajoissa.
Seuraamme koronavirusepidemiatilanteen kehittymistä sekä viranomaisten suosituksia
ja määräyksiä jatkuvasti. Viestimme uusista päätöksistä ja linjauksista tarvittaessa.
Pysytään jokainen liikkeessä turvallisesti ja ennen kaikkea huolehditaan yhdessä, että
kaikkien on turvallista harrastaa.

Haluamme toivottaa lämmintä joulun odotusta ja liikunnan iloa jokaiselle,
arvaamattomasta tilanteesta huolimatta!

Tiedustelut:
Kristiina Viikari
Toiminnanjohtaja 
050 528 3663 (ma-pe klo 8-15)
kristiina.viikari(at)lahjantytot.fi