Tuomariesittely


25.-26.5.2024 Show Your Dance by Cailap tuomarit:

Venni Varjonen
Suvi Nieminen

(loput tuomarijulkistukset päivittyvät tänne kevään aikana)


Venni Varjonen

Venni on turkulainen 18-vuotias koko elämänsä läpi tanssinut nuori. Hänellä on laaja ja menestyksekäs tausta kisaamisesta kotimaisilla sekä kansainvälisillä näyttämöillä. Esiintymiskokemusta hänelle on kertynyt eri tanssikollektiivien teoksista, esityksistä ja näytöksistä Helsingissä ja Turussa. Vennin lajitausta on monipuolinen - jazzista hiphoppiin, mutta nykytanssi on ollut pisimpään päälajina. Kisamenestyksistä Vennin tuorein saavutus on pienryhmällä vuonna 2023 voitettu MM-kulta.


Suvi Nieminen

Suvi Nieminen on turkulaistunut vapaan kentän tanssitaiteilija. Hän työskentelee
monipuolisesti tanssin kentällä ja kokemusta on karttunut sekä kotimaisilta että
kansainvälisiltä näyttämöiltä. 

Vuonna 2014 hän perusti yhdessä tanssitaiteilija Ilona Salosen kanssa Turussa toimivan MP-kollektiivin ja on työskennellyt tanssijana helsinkiläisessä Kinetic Orchestra -ryhmässä vuodesta 2017 lähtien. Vuonna 2019 Nieminen valittiin Läntisen tanssin aluekeskuksen Kiertoliike-taiteilijaksi ja hän edusti Varsinais-Suomen tanssitaiteilijoita Tanssin Aluekeskusverkoston Kiertoliike tapahtumassa. Syksyllä 2022 hän aloitti työskentelyn freelance tanssijana nykytanssiryhmä Susanna Leinonen Company:ssa. Nieminen on Turku Youth Company nykytanssiryhmän perustaja ja ohjaaja. 

Tanssinopettajaksi hän on valmistunut 2013 Turun Taideakatemiasta. Kisamenestystä Niemiseltä löytyy sekä tanssijana että koreografina FDOn/IDOn kisoista. Tuomarikokemusta hänellä on alueellisista tanssikilpailuista ympäri Suomen ja hän on FDO:n Performing Arts jaoston jäsen.